Elämänohjeita

Mieleni on tehnyt kirjoittaa filosofis-psykologinen postaus. Elämästä, itsensä rakastamisen vaikeudesta ja tärkeydestä. Siitä, kuinka tärkeää on olla onnellinen ihan itsenään... Mutta se on samalla tuntunut liian vakavalta aiheelta. Tänään etsin runoa, joka on kauan pyörinyt vajaavaisena mielessäni. Löysinkin nämä. Elämänohjeita. Monet ovat ne varmasti kuullut ja nähnyt. Silti juuri tänään ne asettavat omia ajatuksiani joihinkin uomiinsa, saavat hymyilemään. Muistuttavat, että tärkeintä kuitenkin on elää. Juuri tänään, tässä ja nyt.

Elämänohjeita:

• Anna ihmisille enemmän, kuin he odottavat ja tee se iloisin mielin.
• Pidä mielessäsi suosikkirunosi.
• Älä usko kaikkea mitä kuulet, kuluta kaikkia mitä sinulla on tai laiskottele niin paljon, kuin haluat.
• Kun sanot: "Minä rakastan sinua", tarkoita sitä myös.
• Kun sanot "Pyydän anteeksi", katso henkilöä silmiin.
• Ole kihloissa ainakin 6 kuukautta, ennen kuin menet naimisiin.
• Usko rakkauteen ensisilmäyksellä.
• Älä koskaan naura kenenkään unelmille. Ihmisillä, joilla ei ole unelmia, ei ole paljon mitään.
• Rakasta syvästi ja kiihkeästi. Se voi myös sattua, mutta se on ainoa tapa elää elämänsä täydellisesti.
• Riitele oikeudenmukaisesti. Älä nimittele.
• Älä tuomitse ihmisiä heidän sukulaistensa perusteella tai sen elämän perusteella, johon he ovat syntyneet.
• Opeta itsesi puhumaan hitaasti, mutta ajattelemaan nopeasti.
• Kun joku kysyy sinulta asiaa, johon et halua vastata, hymyile ja kysy: Miksi haluat sen tietää?"
• Muista ottaa huomioon, että suuri rakkaus ja suuret saavutukset tuovat mukanaan myös suuria riskejä.
• Soita äidillesi, jos sinulla on vielä onni omistaa hänet.
• Sano "terveydeksi", kun kuulet jonkun aivastavan.
• Kun häviät, älä kuitenkaan hukkaa häviösi antamaa opetusta.
• Seuraa kolmea ohjetta: kunnioita itseäsi, kunnioita muita ihmisiä ja ole vastuussa kaikista toimistasi.
• Älä anna pienen riidan vahingoittaa hyvää ystävyyttä.
• Kun huomaat tehneesi virheen, toimi heti sen korjaamiseksi.
• Hymyile, kun olet vastaamassa puhelimeen. Soittaja kuulee sen äänestäsi.
• Ota puolisoksesi henkilö, jonka kanssa on ihastuttavaa keskustella. Kun vanhenet, keskustelutaito tulee aina vain tärkeämmäksi.
• Vietä joskus aikaa yksin.
• Avaa mielesi muutoksille, mutta älä anna niiden muuttaa omia arvojasi.
• Muista, että hiljaisuus on joskus paras vastaus.
• Lue enemmän kirjoja. Televisio ei ole niiden korvike.
• Elä hyvä ja kunniallinen elämä. Kun tulet vanhaksi ja ajattelet elämääsi taaksepäin, voit nauttia siitä uudelleen.
• Luota Jumalaan, mutta lukitse silti autosi.
• Rakastava ilmapiiri kodissasi on elämäsi perusta. Tee kaikkesi luodaksesi rauhallisen ja harmonisen kodin.
• Erimielisyyksissä rakkaittesi kanssa käsittele vain tämänhetkistä tilannetta. Älä nosta esiin menneitä.
• Älä kuuntele vain sitä, mitä joku sanoo. Kuuntele myös, miksi he sanovat niin.
• Jaa tietosi. Se tie yltää kuolemattomuuteen.
• Ole lempeä maailmalle.
• Rukoile tai mietiskele. Siinä piilee mittaamaton voima.
• Älä koskaan keskeytä, kun joku imartelee sinua.
• Hoida omat asiasi.
• Älä luota kehenkään, joka ei sulje silmiään, kun suutelette.
• Kerran vuodessa mene paikkaan, jossa et ole ennen käynyt.
• Jos joskus ansaitset paljon rahaa, käytä se toisten auttamiseen, silloin kun olet vielä elossa. Se on elämän suurimpia ilonaiheita. 
• Muista, että vaikket aina saakaan sitä, mitä haluat, se voi olla joskus ihastuttava onnenpotku.
• Opettele säännöt, niin opit, miten rikkoa niitä oikein.
• Muista, että paras suhde on sellainen, jossa rakkautesi toisia kohtaan ylittää omat vaatimuksesi heitä kohtaan.
• Arvostele menestystäsi sen mukaan, mistä sinun piti luopua saadaksesi menestyksesi.
• Elä siinä tietoisuudessa, että sinun luonteesi on sinun kohtalosi.
• Heittäydy yltiöpäisesti rakkauteen.

(Löydetty netin uumenista))

Ihanaa viikkoa - olkoon se täynnä elämää!

Hiustenhoitoa niitä halkomatta

Hiukseni eivät ole koskaan voineet näin hyvin. Nyt uskallan sen sanoa ääneenkin, kun pitkä pakkaskausikin on suoritettu. Kovimmillakaan pakkasilla en kärsinyt latteista, väsyneistä hiuksista. En edes sähköisistä. Vaikka oli pipoa ja hattua. Ongelma, jonka takia on tullut kokeiltua yhdet jos toiset samppoot, pestävät ja jätettävät hoitoaineet sekä hiusnaamiot. Kaksi kuukautta sitten laitettu värikään ei näytä vielä haalistumisen merkkejä...

Tämä ihmetuote on nimeltään Tricoderm ja hankittu syksyllä niiltä samoilta Osaava Nainen -messuilta, jotka ovat jo ihonhoidon osalta elämääni mullistaneet. Ensin hiuspohjaani tutkittiin mikrokameralla (ja itsekin sain kunnian nähdä, missä kunnossa tuo ihanuus on). Sen pohjalta edustaja valitsi minulle käsitellyille hiuksille tarkoitetun samppoon ja Ekobalsami-hoitoaineen, joka suihkutetaan ja jätetään pyyhekuiviin hiuksiin. Oma hiuspohjani oli nähtävästi vain kuiva, mutta muuten hyvässä kunnossa. Sillä mukana olleet kollegani poistuivat ko. myyntipisteestä huomattavasti useamman tuotteen kanssa.

Tricoderm on italialainen tuotesarja, jonka tuotteet ovat dermatologisesti ja kliinisesti testattuja. Siksi ne sopivat myös useimmille allergikoille. Tricologia tarkoittaa päänahan ja hiuksen tutkimusta. Tuotteet vaikuttavat erityisesti hiuspohjan kuntoon, jonka takia myös hiukset voivat hyvin. (Lisätietoja löytyy mm. täältä.) Ainoa pieni miinus on tuotteiden saatavuus: niiden eteen täytyy nähdä vaivaa.

Kerrankin vaivannäkö on sen arvoista. Hiukseni ovat niin paksun ja terveen tuntuiset. Ihanat! Myös sen jälkeen, kun olen niitä kiharrellut ja käherrelyt, muotoillut niin sormikiharoin kuin lämpötuottein. Oma kampaajanikin ihmetteli viimeksi tavatessamme hiusteni kuntoa ja kehoitti lopettamaan kaikki muut kokeilut.

P.s. Ihonhoitotuotteissa sen sijaan olen joutunut etsimään jälleen uuden tuotesarjan. Lily Alexandran naamio nimittäin tukki ja tulehdutti ihoni sen ollessa pahimmilla pakkasilla kuvimillaan. Eikä hehkuttamallani kosteusvoiteella tällä kertaa ollut riittävästi hoitavia ominaisuuksia ihon tasapainon palauttamiseksi. Tauko seerumin käytössä puolestaan oli vielä liian lyhyt aloittaakseni uuden kuurin. Niinpä tilasin kokeilukappaleet Essential Carelta, jonka Rose Moisturizer lupaa apua jopa ruusufinnin hoidossa. Oikein tyytyväinen olen kokeiluihin ainakin tähän asti: iho on rauhoittunut ja voi selvästi taas hyvin. Lisää näistä myöhemmin, kunhan kokemusta vielä karttuu...

Piano

Kun makoilee viikon ajan kotona kipeänä, alkaa hiljalleen mieleen nousta kaikenlaisia omituisia mielitekoja. Kuten kaipuu soittaa pianoa. Kiitos ystäväni vinkkaaman linkin:

Haluaisin jälleen tuntea tuon tunteen, kun sormet liitävät koskettimilla ja saan aikaan erilaisia melodioita ja tunnetiloja vain noita hassuja koskettimia eri tavoin painelemalla. Vaikka eiväthän ne sormet liitelisi samalla tavalla vuosien tauon jälkeen. Kun eivät ne tainneet liidellä silloinkaan, kun piano kuului kiinteästi arkeeni. Olen klassisen koulun käynyt ja pianolla improvisointi on aina ollut minulle hepreaa. Vaikka jotenkin ne sointumerkit lopulta opin ja niiden pohjalta joissain kokoonpanossa vielä kykenin soittamaankin. Esiintyessäni - varsinkin yksin, koulun juhlissa ja matineoissa - podin ramppikuumetta juuri niin kuin suuret maestrot tapaavat potea. Jopa niin, että tein aina ensimmäisten tahtien aikana tietoisen virheen jännityksestäni päästäkseni.

Oma pianoni on hyvässä hoidossa. Se ei kotiini juuri nyt mahtuisi. Vaikka olenkin mielessäni tällä viikolla siirrellyt huonekaluja ja tavaroita raivatakseni sille tilaa. Tiedostaen samalla, että arjen koittaessa se kokisi jälleen olevansa vain pölyinen ja yksin. Mutta jos soittaisin, niin opettelisin jälleen Sibeliuksen piano-opuksia. Ehkä myös Chopinia. Olisi mahtavaa soittaa jossain triossa. Tai Astor Piazzolaa isommalla kokoonpanolla. Yhdessä musisointi, mikä ihana ajatus!

Sitäkin enemmän jään miettimään, miksi me luovutamme pois elämästämme jotain sellaista, mikä on siihen joskus olennaisesti kuulunut. Jotain, mikä on herättänyt tunteita, vaikuttanut identiteetin muodostumiseen ja muokanut kokemuksiamme. Miksi me unohdamme, vaikka selvästi kaipaamme? Onko kyllästyminen joskus ollut niin totaalista, että se on vaatinut täydellisen irtioton? Ja ovatko ne asiat, jotka ovat tilalle tulleet todella täyttäneet sen aukon, joka jäi? Vai kuvitteleeko sitä vain niin ja uskottelee itselleen?

Musiikki on elämässäni. Aina. Lähinnä kuunneltuna. Mutta piano vain jouluisin... Taitaa olla aika korjata tilanne.

Sound of Spring

Mekko: All about Eve/Dots...
Kengät: Wonders

Kaikki merkit  viestittävät siitä, että saamme pukeutua keväällä hyvinkin värikylläisesti. Jopa itse innostuin ja  sovitin - lopulta myös ostin - jotain muuta kuin mustaa: sinisen sinfonkimekon. Vielä on matkaa niihin kirkkaisiin oranssin, vihreän ja punaisen sävyihin, joita kauppoihin tulvii. Sinisen vahvin kausi taisi myös jo mennä. Mutta ehkä ennakoinkin jo se uutta tulemista... Onneksi muoti muuttuu niin nopeasti, ettei oikeastaan voi tietää, milloin on sen edelläkävijä ja milloin perässähiihtäjä.

Mekon nähtyäni ensimmäinen mielleyhtymäni oli Sound of Musicin erääseen kohtaukseen. Kun Kapteeni ja Maria kohtaavat puutarhassa  (sain napattua vain tuollaisen version kohtauksesta, jossa kuvat vaihtuvat vähän hitaasti, mutta Marian mekon fiilis ja kohtauksen tunnelma siitä käy ilmi). Taisin jopa innostua tanssahtelemaan liikkeen matolla peilin edessä muutaman askeleen ennen kuin mekko löysi tiensä kotiini.

En vain malta odottaa auringon lämmittäviä säteitä, jotta voisin pukea tuon ihanan mekon päälleni. Onneksi talvitakkini valmistui parahiksi näille paukkupakkasille. Tai no, yksi nappi siitä vielä uupuu ja vyö. 

Mikä parasta, tunnen itseni ladyksi säätilasta huolimatta. Tai ehkä jopa sen tähden. :)

Arjen sulostuttajat

Yksi elämänfilosofiani on etsiä nautintoa ja iloa pienistä hetkistä ja asioista, tavaroista ja tapahtumista arjen keskellä.

Minulle miljööllä, ympäristöllä on suuri merkitys sille, kuinka hyvin viihdyn, osaan rentoutua ja nauttia. Kuva on Milanosta vuoden takaa, eräästä kahvilasta, josta tuli suosikkejani tuon olohuonemaisen sisustuksen takia.

Yksi parhaista tavoista nauttia on pysähtyä keskellä päivää johonkin ihanaan kahvilaan lounaalle tai vain kahvikupposelle. Kuva on syyskuulta, jolloin aurinko vielä lämmitti ihanasti. Tänään olen kaivannut aurinkoa ja lämpöä paljon....

Joskus ne voivat olla hyvinkin omituisia. Useimmiten ne helpottavat elämää, kuten astianpesukone, jonka ansiosta keittiö putsautuu hetkessä (muistan vielä liiankin hyvin ajan, kun en sellaista omistanut ja siksi iloitsen viikottain siitä, että sellainen nyt on ja se vielä toimii hyvin). Tai raastinrauta, jolla saan valkosipulit hienonnettua aivan pieneksi ilman sitä hankalasti pestävää valkosipulinpuristinta. Tai Clas Ohlsonilta bongaamani mikrokuituliinat, joilla kylppärin saa kiiltäväksi ihan hetkessä.

Sitten on myös niitä arjen sulostuttajia, puhtaasti iloa ja nautintoa tuottavia. Ne eivät välttämättä ole käteviä, mutta sitäkin ihanampia. Ilmankin tulisi toimeen, mutta minua ei haittaa, että ne kuuluvat elämääni.

Kuten tuo "kahvimuki", josta aamulatte maistuu erityisen hyvältä. Seuraava mukikoko olisi sitten varmaankin ämpäri. ;) Kädessä tuo tuntuu hyvältä, vaikka onkin iso ja ulkonäöltään kolho. Pari tuollaista kun aamulla juo, herää varmasti.

Nautin myös sormikkaista, joilla voi käyttää kosketusnäyttöistä puhelinta. Hyvästi siis palelevat sormet, kun tekstiviestiä näpytän tai nettiä puhelimellani näin talvisaikaan selailen...( ja ystävilleni kiitos lahjasta!) Pointtina ovat nuo harmaat sormenpäät, joissa on käytetty eri lankaa kuin muuten sormikkaissa.

Ompelunurkkaus - varsinkin nyt, kun sen toimivuutta olen taas saanut parannettua - on yksi jokapäiväisistä nautinnoistani. Korien maalaaminen valkoiseksi raikasti ja kevensi nurkkauksen ilmettä. Nyt se ei tunnu niin pieneltä ja ahtaalta. Edelleen parasta kuitenkin on, ettei koneita tarvitse aina pakata pois, kun hommat lopetan. Vastaavasti ne - Fru Husqvarna ja Mme Bernina - odottavat aina valmiina toimimaan, kun tarvitsen. Olenko muuten jo esitellyt uuden säilytysjärjestelmäni: lasipurkit ja -maljakot napeille, vetoketjuille ja ompelulangoille?

Charleston

Viimeisen viikon aikana yksi sana on ajatuksissani ollut ylitse muiden: Charleston!

Ensin odotusfiiliksillä. Perjantain ensimmäisen tunnin jälkeen, rytmi jäi soimaan päähän, jalka vipatti bussipysäkilläkin... tänään toisen tunnin jälkeen olen täysin varma:

Charleston on täydellinen tanssi(liikunta)laji minulle!

Mahtavaa musiikkia, vauhtia - ja iloa. Eihän sitä nimittäin voi vakavin naamoin millään tanssia. Hymy irtoaa väkisinkin, jos peiliin sattuu katsahtamaan, vaikka koko ajan mennään päkiöillä ja jalat swingaa. Saa hullutella, flirttailla ja olla leidi. Jos tämä ei auta kaamosmasennukseeni, niin ei mikään.

Välillä minusta tuntuu, että elän aivan väärällä vuosisadalla ja -kymmenellä. Jos voisin, hyppäisin mielelläni kokemaan iloisen 20-luvun tunnelmaan, keskelle hapsumekkoja, art deco-koristeluja, lainekampauksia, hiuslaitteita ja helminauhojen runsautta....

Ennen aikakoneen keksimistä tyydyn suunnittelemaan 20-luvun bileitä ja nautin viikottaisistani Charleston hetkistäni...

Projektina talvitakki

Jos olisin designer, suunnittelisin todennäköisesti vain takkeja. Kahdesta syystä. Ensinnäkin, takki on mielestäni yksi tärkeimmistä vaatteista sekä lämpimänä pysymisen takia että huolitellun pukeutumisen näkökulmasta. Ajatelkaahan, kuinka usein teemme ensivaikutelman takki päällä, ja toisaalta, kuinka paljon takkimuodilla on vaikutusta katukuvaamme...

 Toisaalta takkisuunnittelu ja -mallisto kannattaisivat siksi, että mielestäni kaupoissa on liian vähän tarjolla hyvännäköisiä takkeja. Ne muutamat, jotka olen löytänyt, ovatkin sitten vain ikiunelmoinnin kohteena hintansa tähden. Siitäkin huolimatta, että olen valmis hyvästä takista maksamaan paljon.

Ulkonäkökriteerin lisäksi odotan takiltani käytännöllisyyttä ilman, että minun täytyy tinkiä tuosta ensin mainitusta. Tämä viimeistään on johtanut siihen, että olen kiinnostunut takkien valmistuksesta. Eli keväällä ja syksyllä takin pitäisi kestää jonkin verran kosteutta ja suojella minua tuulelta. Talvella taas toivon, että takki on niin lämmin, että voin muuten pukeutua vaikka kesämekkoon... En tykkää kerrospukeutumisesta, vaikka se järkevää olisikin. Ja mielestäni untuvatakki ei vain ole  "jokatilanteentakki" (siis omaa tyyliäni ajatellen), ellei mittarissa ole -20 astetta tai kylmempää...

Kun eilen lämpömittari valahti käytännössä ensimmäisen kerran tänä talvena pakkasen puolelle, oli aika ryhtyä hommiin. Jo aiemmin syksyllä (pelätessäni, että tästäkin talvesta tulee edellistalvien kaltainen) olin piirtänyt parikin takkimallia. Viime talvena olin taasen jo hankkinut villakankaan, josta unelmieni takki jäi silloin ajanpuutteen takia valmistamatta.

Nykyisien takkien - ja siis myös takkikankaiden - ongelmana on, että ne eivät ole kovin lämpimiä. Paksuja siis. Villakankaan tulisi olla myös sen verran tiivis, että se edes teoriassa voisi pitää tuulta paremmin. Vanhaan hyvään aikaan takkeihin laitettiin villavatiini päällikankaan ja vuorin väliin. Sellainen voitiin myös tehdä valmiiseen takkiin, jolloin keski-eurooppalaisista takeista saatiin pakkasenkestäviä. Nykyisinkin on vatiinia tarjolla, mutta ne ovat tekokuituisia. Tuon villavatiinin ehdoton vahvuus on paitsi sen lämmönerityskyky, kun ilma pääsee sitoutumaan pörröiseen kankaaseen, niin myös sen keveys ja ohuus. Takista ei tule sen takia tönkkö. Vanuja tietysti on. Thinsulateja ja muita. Mutta ne auttamattomasti vaikuttavat takin laskeutuvuuteen ja keveyteen. Plus, että ne myös hiostavat. Ainakin minua.

Koska villavatiinia ei enää saa, päätin kutoa sellaista itse. Langaksi valitsin villa-alpakan ja puikot selvästi suositusta paksummiksi, että työ etenisi. Silti olen jo usempaan kertaan  kaivannut neulomiskonetta, jolla moinen  villalevy syntyisi vikkelään. Vasta nyt pakkasten ilmaannuttua hoksasin, että voisin käyttää lisävillakerroksena myös jotain vanhaa ja rikkinäistä, mutta ohutta villapaitaa tai -huivia. Harmi, että olin juuri moisia heittänyt kassitolkulla pois...

Päällikankaana suosin napakoita, riittävän paksuja ja tiheitä villatakkikankaita. Viime talvena valitsemassani on 80 % villaa ja 20 % polyamidia. Tuo polyamidi lisää takin hankauskestävyyttä ja vaikuttaa reilusti metrihintaan. Sitä ei toisaalta ole liikaa, jotta villan loistavat muotoiluominaisuudet säilyvät. Villakankaassa nimittäin on ihanaa se, että höyryttämällä sitä saa sekä venytettyä että kutistettua. Siis silitettyä muotoonsa. Silloin ei ole niin paha asia, jos hieman kaava heittää... ;) Tosin aivan niin kuumalla raudalla en uskalla kangasta nyt käsitellä, kuin jos kyseessä olisi 100% villa. Huonolaatuista kiiltoakin kankaaseen syntyy herkemmin ja jo silitetyn sauman jäljet ovat jälkikäteen vaikeammin peitettävissä.

Takkien tekeminen on ihanaa myös siksi, että ne lopulta syntyvät nopeasti. Sen jälkeen, kun kaava toimii ja tukikankaat - joita tarvitaan paljon ja moneen kohtaan - ovat kiinnitetty. Aikaa vievää huolittelua tarvitaan vähemmän, eikä pienten yksityiskohtien tarvitse olla ihan niin pieniä... Talvitakissa en muuten koskaan ompele päällikangasta ja vuoria pussiin, jotta ilma pääsisi näiden kankaiden väliin - ja siitä villavatiinista olisi oikeasti hyötyä.

En malta odottaa, että takkini olisi valmis...

p.s. siltä varalta, että saatan innostua tämän projektin myötä, valmiina on odottamassa parikin takkimallia ja -kangasta. Ilman villavatiinia...

jakkaran uudet vaatteet

Minulla on jakkara, joka ei oikein sovi tyyliltään eikä värimaailmaltaan sisustukseen. En ole raaskinut maalata sitä uusiksi, koska se on peritty - ja vielä ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Sen päällystäminen enemmänkin on ollut ajatuksissani. Ja siitä se ajatus sitten lähti, kun sain sisustusseuraa...

Tarvikkeet: Huonekalukangasta ja toista kangasta koristeluun, nitoja, sisustyyny Ikeasta, josta hieman piti fyllinkiä ottaa pois...

Asetellaan tyyny pehmusteeksi istuimen päälle. Vähän otetaan täytettä pois ...

... ja nidotaan tuoliin kiinni...

Päällikankaan mittaus- ja leikkausoperaatio

Iso ympyrä saadaan helposti piirrettyä omatekoisen harpin avulla.
Lanka kiinni kahteen kynään, joista toinen pysyy paikoillaan. Helppoa.

Reuna päätettiin huolitella itse tehdyllä vinonauhalla.
Tässä jo pallistajan kanssa silittämässä nauhaa kuosiinsa.

Kuminauhalla muotoillaan tuolille kaunis kapea kaula -
 ja saadaan aikaan luonnollinen rypytys.

Päälle vielä rusetti, joka on samasta materiaalista kuin vinonauhakin.

Valoa kohti...

Elän jo kevät mielessäni. Niin kuin aina tässä vaiheessa vuotta. Heti Joulun jälkeen. Kun päivä on edes sen muutaman minuutin pidempi. Toivo herää, kun enää ei voi tulla pimeämpää. Hetkeen. Ehkä tästä talvesta siis taas selvitään, vaikka talvitakki on edelleen kankaana ja siihen auringon lämmittävään voimaan on vielä aikaa.

Kun päivä oli vielä lyhimmillään...

Minulla on uusi ystävä. Sarastuslamppu. Uskomatonta, että aamulla voi olla edes jokseenkin helppo herätä. Miten sellainen ei voi olla pakollinen varustus kaamosmaiden kodeissa? En vieläkään pysty tikkana nousemaan pystyyn, kun on sen aika. Mutta huomattavasti helpommin. Hyvästi joskus jopa 1,5 tuntiin venyneet puhelimen herätyksen torkutusajat ja myöhästymiset päivästä, elämästä.

Voimissaan taitaa olla myös vanha ystäväni, orkidea. Nykyisin kaksivanainen, täydellä elinvoimallaan kukkiva, vaikka onkin pimeää. Olen täysin vakuuttunut, että se on se kahvi - ja aamuinen seura, jonka läppärini tarjoaa.

Haluaisin tehdä Uuden Vuoden lupauksia. Että pidän itsestäni entistä parempaa huolta. Että olisin armollinen itselleni. Että parantaisin mahdollisuuksiani pienten nautintojen ja kokemusten toteuttamiseen. Sillä niistä elän, niistä inspiroidun. Pala kaunista, valossa kiiltävää kangasta. Myyjä Eurokankaassa, joka tekee polttotestin varmistuakseen kankaan materiaalista. Vadelma-samppanja-vihreätee, jonka tuoksu jo huumaa. Hyvä ruoka vielä paremmassa seurassa. Pätkä viihdyttävää kirjaa metrossa. Kauniin väriset pyyhkeet kylpyhuoneessa. Kiharat hiuksissa. Muki, johon mahtuu paljon kahvia. Ystävät, joiden kanssa hiljaa oleminenkaan ei tunnu kiusalliselta....

Kiitos vuosi 2011. Olit elämää täynnä.

Tuunaukseen hurahtanut lady

Joskus kauan kauan sitten mietin yhden remonttihommissa pilalle menneen mekon tuunausta. Silloin olin kovinkin sormi suussa ja ihmeissäni. Mekolle en ole vieläkään tehnyt mitään. Sen sijaan käytän sitä mökkimekkona. On luksusta pukea mökkiolosuhteissa kivannäköinen - vaikkakin tuhriintunut - mekko päälle. :)

Sittemmin on tapahtunut jotain: tuunaus on nykyään niin mun juttu! Kaikki lähti siitä, että jossain vaiheessa hoksasin, että monet asiakkaideni vaatekaapeista löytyvistä vanhoista mekoista ja jakuista ovat käyttökelpoisia, jos niitä hieman muokkaa. Eikä vain hihan, lahkeen tai helman pituutta vaan myös muuntaen koko vaatteen perusolemusta. Alkuperäistä kuitenkin kunnioittaen.

Useimmat tuunaukset menevät ihan korjausompeluiden piikkiin. Vaatteista tulee sen myötä istuvampia ja vartaloa paremmin imartelevia. Tosin jo pienikin muokkaus, kuten hihan lyhennys ja sen rypyttäminen pitkittäissuunnassa kuminauhan avulla, voi muuttaa vaatteen ilmettä oleellisesti.

Viimepäivät ovat kuluneet parin mekon parissa. Tuo turkoosi ensimmäisessä kuvassa oli alunperin normaali, hihaton kotelomekko. Ongelmana oli, ettei mekko istunut kaula-aukon osalta. Huomasin, että se oli kaavoitettu väärin, joten istuvuuteen ei voinut vaikuttaa. Koska mekko olisi jäänyt käyttämättä tuon istumattomuuden vuoksi, oli parempi tehdä mekon yläosasta täysin uudenlainen. Tuunaus oli helppo toteuttaa, koska materiaalina oli thai-silkki - ja myös sen takia se kannatti: mekko saa uuden elämän kuitenkin edelleen vanhalla tarinalla varustettuna.

Tuo toinen on materiaaliltaan joustavaa pitsiä. Mekko oli alunperin pitkähihainen, pienellä o-kaula-aukolla varustettu ja pituudeltaan pohkeen puoleenväliin ulottuva. Päätimme ensin avartaa kaula-aukkoa. Siinä voi tulla ongelmaksi se, että reuna ei istu vaan alkaa lerpattaa. Siksi ompelin reunaan ohuen kuminauhan, joka rypyttää sen kauniisti sekä huolehtii siitä, että kaula-aukko ei pääse venymään. Kaikkien tehtyjen muutosten - kaula-aukon muutos, helman lyhennys, hihojen lyhennys, olkatoppausten poisto  - tavoitteena oli tehdä mekosta imartelevampi. Samalla kuitenkin mekon ilme muuttui oleellisesti. Siitä tuli naisellisempi - ja tähän aikaan paremmin sopiva. Trendikäs jopa.

Seuraava tuunauskohteeni  on oma ihana silkkipellavamekkoni. Silkkihän syö itseään - varsinkin, jos siihen on jäänyt tahra (hyvä muistutus myös itselleni). Yläosaan on tullut reikä, jonka peittäminen näyttäisi vain tökeröltä. Niinpä olen ajatellut tehdä helmaosiosta puolihameen. Lopputuloksesta kuvia myöhemmin.

Samaan aikaan yritän taas opetella ottamaan kuvia myös ennen - ei vain jälkeen....